Haluamme nyt kuitenkin käydä läpi muutamia vähemmän tunnettuja pelejä, joiden pelaamiseen ei tarvita sen erityisempiä varusteita. Muistutamme, että vaikka näiden kauhupelien toimivuudesta ei ole todisteita, emme kuitenkaan välttämättä suosittelisi niitä pelaamaan. Sillä maailma on kummallinen paikka, emmekä me voi luvata että näiden pelien pelaaminen olisi turvallista.
Jos kuitenkin päätät pelejä pelata, noudata ohjeita tarkasti ja jos mahdollista, älä pelaa yksin.
Punainen kirja (Red Book).
Tämä peli on alkujaan Meksikosta ja pelissä ennustetaan
tulevaisuutta. Oletettavasti pelissä ennustukset toimittaa jokin henki tai
olento, punaisen kirjan avulla. Peliä pelataksesi, tarvitset kovakantisen kirjan,
joka on täynnä tekstiä ja siinä on punaiset kannet. Kirja voi olla mikä vain,
kunhan nuo ehdot täyttyvät. Lisäksi tarvitset punaisen kynttilän.
Pelin säännöt:
Mene huoneeseen, joka on hiljainen ja vailla häiriötekijöitä.
Pimennä huone sulkemalla verhot ja sammuta valot.
Jos pelaat muiden kanssa, istukaa lattialle ympyrään ja
sytyttäkää punainen kynttilä kehän keskelle. (Kynttilöitä voi olla useampia,
kunhan ne ovat punaisia.)
Sulje silmät ja aseta kämmen punaisen kirjan päälle ja kysy;
”Punainen kirja, voinko tulla peliin?”.
Pidä silmät suljettuina ja avaa kirja satunnaisesta kohdasta
ja aseta sormesi kirjan sivulle.
Avaa silmät ja lue lause siitä kohdasta, jolla sormesi on.
Sinun on tässä vaiheessa itse tulkittava, onko vastaus myönteinen vai
kielteinen. Jos lause on negatiivinen tai täysin järjetön, älä jatka, vaan
kokeile kysyä uudestaan. Vasta kun vastaus on positiivinen, voit jatkaa peliä.
Kaikkien osallistujien on vuorollaan kysyttävä lupa tulla
peliin, jos jokin pelaajista ei saa lupaa, ei hän voi jatkaa peliä. Kaikki
luvan saaneet voivat jatkaa.
Jos olet saanut luvan pelata, voit jatkaa ja kysyä kirjalta
haluamiasi kysymyksiä. Kysymykset kysytään samalla tavalla kuin lupaa, eli sulje
silmäsi, aseta käsi kirjan päälle ja kysy haluamasi kysymys ääneen. Avaa kirja satunnaisesta
kohdasta ja aseta sormesi sivulle, avaa sitten silmät ja lue lause kohdasta,
jolla sormesi on. Tämä on vastaus kysymykseen ja sen tulkinta on itsestäsi
kiinni. Kirja annetaan tämän jälkeen eteenpäin seuraavalle kysyjälle, joka
toistaa samat toimet.
Kun haluat lopettaa pelin, toistetaan samat asiat kuin alussa,
mutta tällä kertaa pyydetään lupaa poistua pelistä. Kirja otetaan käteen, suljetaan
silmät ja asetetaan kämmen sen päälle, sekä kysytään ääneen; ”Punainen kirja, voinko
poistua pelistä?” Kirja avataan satunnaisesta kohdasta ja asetetaan sormi
sivulle. Jos lause on negatiivinen tai täysin järjetön, älä jatka, vaan kokeile
kysyä uudestaan. Jos vastaus on positiivinen, voit poistua pelistä. Jokaisen
pelaajan on vuorollaan saatava lupa poistua pelistä.
Kun kaikki pelaajat ovat saaneet luvan poistua pelistä,
sulje kirja ja sammuta kynttilät. Tämän jälkeen voit avata verhot ja sytyttää valot.
Hissipeli
Hissipeliä varoitetaan pelaamasta ja se onkin näistä
kahdesta pelistä tunnetumpi. Moni ihminen onkin sitä mieltä, että Elisa Lamin tapaus on seurausta juurikin tästä hissipelistä. Me emme osaa sanoa onko asia
näin, mutta haluamme itsekin varoittaa pelaamasta hissipeliä. Tämän pelin
tarkoitus on päästä kurkistamaan niin sanottuun toiseen ulottuvuuteen (Otherworld).
Jos päätät kuitenkin pelata, noudata ohjeita tarkkaan. Hissipeliä pelataan aina
yksin, joten tähän et saa edes kaveria mukaan helpottamaan oloa.
Pelin säännöt:
Hissipeliä voi pelata vain sellaisessa rakennuksessa, jossa
on tietenkin hissi ja siinä on oltava 10 kerrosta.
1. Peliä voi pelata vain yksin ja se aloitetaan astumalla
hissiin ensimmäisessä kerroksessa. Hississä ei saa olla ketään muuta, joten
odota niin kauan, kunnes hissi on tyhjä ja astu sisään.
2. Paina hissi neljänteen kerrokseen.
3. Kun hissi pysähtyy, älä astu ulos, vaan jatka painamalla
hissi toiseen kerrokseen.
4. Kun hissi pysähtyy, älä astu ulos, vaan jatka painamalla
hissi kuudenteen kerrokseen.
5. Kuudennessa kerroksessa, jatka samaan malliin painamalla
toiseen kerrokseen.
6. Toisessa kerroksessa, jatka samaan malliin painamalla kymmenenteen
kerrokseen.
7. Ylimmässä kerroksessa, jatkat painamalla hissin
viidenteen kerrokseen.
8. Kun tulet viidenteen kerrokseen, saattaa hissiin astua nainen.
Häntä ei saa missään nimessä katsoa, eikä häneen saa ottaa mitään kontaktia
millään tavalla. Tämä nainen ei ole sitä miltä vaikuttaa.
9. Nyt painat hissin ensimmäiseen kerrokseen. Jos hissi
alkaa nousta ylöspäin, kohti kymmenettä kerrosta, olet matkalla toiseen
ulottuvuuteen ja voit jatkaa. Jos hissi alkaa laskeutua ensimmäiseen
kerrokseen, on sinun poistuttava hissistä, sekä koko rakennuksesta välittömästi.
Et saa katsoa taaksepäin tai puhua, ainoastaan poistua.
10. Jos hissi nousee kymmenenteen kerrokseen, olet saapunut toiseen
ulottuvuuteen ja voit astua ulos hissistä niin halutessasi. Jos päätät poistua
hissistä ja viidennessä kerroksessa on tullut mukaan nainen, hän kysyy tässä
vaiheessa, että mihin olet menossa. Älä katso häntä tai vastaa hänelle, vaan
poistu hissistä.
11. Jos olet saapunut toiseen ulottuvuuteen, tiedät sen
siitä, että missään ei ole ketään muita ihmisiä, kuin sinä. Jos haluat palata
heti takaisin, astumatta ulos hissistä kymmenessä kerroksessa, paina hissiä
ensimmäiseen kerrokseen. Jos se ei toimi, jatka painamista ensimmäiseen kerrokseen,
niin kauan kunnes se toimii. Kun saavut ensimmäiseen kerrokseen, poistu
hissistä ja rakennuksesta välittömästi, katsomatta ympärillesi tai puhumatta.
12. Jos päätit jäädä toiseen ulottuvuuteen, on sinun
palatessasi noudatettava tarkkoja ohjeita. Ensinnäkin poistu samalla hissillä,
kuin millä tulitkin. Sinun on jatkettava peliä samoja kerroksia pitkin, kuin
kohdissa 2-8. Eli menet kerroksiin: 4 – 2 – 6 – 2 – 10 – 5. Viidennessä kerroksessa
painat kerrokseen yksi, jonka jälkeen hissi alkaa nousta taas kerrokseen 10.
Tämä on keskeytettävä painamalla mitä vain muuta kerrosta, kunhan teet sen
ennen kuin hissi ehtii nousta kymmeneteen kerrokseen.
13. Kun tulet ensimmäiseen kerrokseen, katso tarkkaan
ympärillesi. Jos jokin vaikuttaa olevan oudosti, älä poistu hissistä, toista
kohta 12. Jos olet varma, että olet palannut omaan maailmaasi, voit poistua
hissistä.
Tässä siis muutama kauhupeli, joiden pelaamista emme siis tietenkään suosittele kenellekään. Varsinkin hissipelistä on tehty useita Youtube videoita, sekä kirjoitettu artikkeleita, joissa kehoitetaan välttämään pelin pelaamista. Onko sinulla kokemuksia kauhupeleistä? Olisiko kenties jokin peli, josta haluat että kirjoitamme? Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia, joko kommenteissa tai sähköpostilla: onpaouto@gmail.com
- Onpa Outoa
- Onpa Outoa